Agonda, Goa

Vietin joulun alla muutaman päivän Goassa Agondan rannalla. Ja olin erityisen ilahtunut.

Olen aikanaan löytänyt töiden myötä tieni Goaan jo 90-luvun alkupuolella. Sanomattakin lienee selvää, että Goa oli, varsinkin rantojen ja turistialueiden osalta, aivan erilainen silloin kuin se on nykyään.

Rannat olivat autioita, niillä ei ollut aurinkotuoleja ja -varjoja edes vilkkaimmilla alueilla (silloin Colva ja Calangute), toki muutamia rantashackeja oli, mutta nekin kaukana rantaviivasta. Ja kun aikanaan, noin 11 vuoden poissaolon jälkeen pääsin takaisin noille rannoille, oli juuri se rantojen kalustaminen yksi suurimpia shokkejani. Toki ihmisiäkin oli enemmän ja rakennuksia, palveluita jne.

Mutta Agondan ranta on yhä edelleen suhteellisen rauhallinen ja aurinkokalustamaton, koska kilpikonnat!

Ranta on suojelualuetta, koska se on kilpikonnien munimisaluetta. Rantaravintoloissa ei sallita suuria juhlia, eikä kalusteita saa tuoda rantaviivan tuntumaan.

Tämän myötä ranta oli myös erittäin rauhallinen jopa kiireiseen joulun sesonkiaikaan. Kontrasti oli valtaisa verrattuna muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Palolemin rantaan. Palolem vilisi ihmisiä, toki siellä myös palveluita on paljon enemmän, ja ravintolatarjontaa, sekä iltaelämää ja juhlia.

Agondan kylän raitin varrella kuitenkin oli kaikkea tarpeellista ja ravintoloitakin löytyi ihan hyvin. Itse asiassa esim pikkukojuissa oli oikein laadukasta ja hyvännäköistä turistikamaa myynnissä, verrattuna moneen muuhun paikkaan.

Varsinaisia hotelleja ei Agondassa ole. Mutta yövyimme itse rantamökeissä, jotka olivat erittäin hyvätasoisia. Näitä on muutamalla yrittäjällä siellä, siis niitä hyvätasoisempia. Hieman yksinkertaisempaa majoitusta  löytää vaikka kuinka paljon.

Yövyimme itse Agonda Cottages -nimisessä paikassa, samalla omistajalla on Agonda White Sands ja Agonda Villas, jotka katsastin päällisin puolin ja näitä voin myös suositella.

Agonda Beach: Agonda Beach

Agonda - kilpikonna

Palolem Beach:

Palolem

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.