Matkan suunnittelu

Matkakuume, matkan odotus ja sen suunnittelu ovat osa kokonaiselämystä. Joskus on toki kiva lähteä matkaan ex tempore, ilman ennakko-odotuksia, ilman isompia suunnitelmia ja katsoa mitä eteen tulee. Mutta varsinkin perheen (=lasten) kanssa matkatessa on hyvä lähteä suunnitelmallisesti. Lapsilla on sitä paitsi suunnaton tarve tietää mitä tehdään ja tulee tapahtumaan. Kai se luo turvallisuutta.

Ostin talvilomaa varten lentoliput jo ajoissa, eli huhtikuussa. Sen jälkeen olen vähitellen suunnitellut, varaillut ja kaavaillut lomamme yksityiskohtia. Ja se on mukavaa!  Aina välillä paeta arkea (vaikkei siinä arjessa mitään vikaa ole) ja haaveilla lomasta ja mitä kaikkea kivaa siihen voi sisällyttää.

Samalla voi matkakuluja jaksottaa useamman kuukauden ajalle. Kun ei kyse nyt ole mistään valmismatkasta tai -paketista. Vaikka ne ovatkin erinomainen tapa matkailla. Ja varsinkin perheen kera. Mutta tällä kertaa on tarpeen hieman seikkailla ja käydä parin viikon aikana monessa paikassa.

Kohteenamme on jälleen Intia. Vaikka jo olin ajatellut, että seuraava matka suuntautuu muualle. Mutta sinne vain veri vetää. Joulua vietämme ystävien kanssa Goassa, ja muutoin kiertelemme sekä Goaa että Keralaa. Niin ja Mumbaihinkin ajattelin lapset tutustuttaa.

Netti tarjoaa erinomaisia resursseja matkan suunnitteluun. Intian sisäiset lennot olen varaillut Cleartripistä. Sieltä voi myös tarkastella junayhteyksiä, mutta nykyään tarvitaan myös linkitys rautatieyhtiön tunnuksiin jne, joten olen jättänyt junalippujen oston paikalliselle agentille. Olivat myös muuttaneet systeemin niin, että paikat saa varata vasta 60 päivää ennen junan lähtöä (aiemmin 90 päivää). Juna on oikeastaan kätevin, vaikka ei ihan nopein, mutta elämyksellisin, tapa siirtyä Goasta Keralaan, koska välillä ei ole suoria lentoja.

Palaan matkaan jälleen joulukuulla 🙂 Sitä ennen vain hehkuttelen sisäisesti lisää. Ja katselen ehkä välillä kuvia aiemmilta reissuilta. Alla Goan auringonlaskua 2011.

goa auringonlasku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.