Terveisiä Teneriffalta – alkutunnelmat

Eilen illalla päästiin sutjakasti perille. Lentokin laskeutui noin 40 min kerrottua aikaa aiemmin, ja me oltiin noin 45 min myöhemmin jo hotellilla. Just ehdittiin käydä vessassa ennen laukkujen saapumista ja sitten käveltiin suoraan taksistandille ja otettiin pirssi.
Taksi ajoikin roimaa vauhtia Playa de las Americakseen ja pudotti meidät ”California” -hotellin eteen.

Saimme yksiön aivan altaan laidalta, toisella puolella parvekkeelta ei kummoiset näkymät ole, mutta ainakin sinne paistelee hieman iltapäivän aurinko, näköjään (kirjoitan tätä nyt tämän toisen päivän iltapäivällä).

Asutaan altaan reunalla

Asutaan altaan reunalla

Ilta oli myöhä, eikä mikään hirmunälkäkään ollut ja aamuksi oli puurot mukana…

– Kyllä!! Me ollaan kunnon Kanarian-reissaajia, meillä on matkalaukussa puurot ja kahvit kotoa mukana!! –

Mutta käppäiltiin silti hieman ulos hotellilta ja katseltiin tätä lähikatua. Aika vähän oli ihmisiä liikkeellä. Sateen jäljiltä oli hieman kosteaa, ja viileääkin. Pitkähihainen oli tarpeen.

Käväistiin läheisessä pikkuisessa supermarketissa ja ostettiin mehua, leipää ja juustoa sekä 5 l vettä. Oli ihan pakko nappasta mukaan myös viinipullo, joka maksoi 3.45 e ja salt&vinegar -sipsejä, jotka on mun suosikkeja, ja joita ei Suomesta oikein saa.

Kutkutteli kovasti kävellä kohti rantaa ja käydä vilaisemassa muitakin maisemia, mutta matkaseuralainen eli äitini ei olisi jaksanut kävellä ja itsekin olin aika väsy, joten suuntasimme takaisin hotellille, suosiolla.

Kuvat ekalta illalta on tuossa kännykässä, josta en niitä nyt jaksa ruveta kaivelemaan enkä käyttää nettiä siihen – ehkä päivitän niitä tänne myöhemmin.

Aamulla heräilimme aivan liian aikaisin, 2 tunnin aikaeron huomaa juur parhaiten aamulla, tällainen aamuvirkku varsinkin.
Odotellessamme valoisaa ja sitä, että paistaisiko vaiko eikö, söimme aamupuurot.

Ja paistoihan se aurinko. Tosin taivaalla on koko päivän ollut enemmän ja vähemmän pilviä, suurin osa tuolla vuorten puolella, elikkä täällä rannan tuntumassa on paistellut miltei koko aika.

uima-allas Apartementos California

Äiti testasi uima-altaan heti kun siellä oli sallittua käydä, eli kello 9. Miksiköhän muuten hotellit usein rajoittavat ärsyttävästi altaiden käyttöä aamuisin? Jos aurinko nousee jo ennen klo 8 niin olisihan se kiva käydä uimassa jo heti silloin?
Kuulemma vesi oli oikein lämmintä, kuten luvattu.

Aamupäivän ohjelmassa oli nettiyhteyden hankkiminen. Tosin olin illalla ottanut vuorokaudeksi hotellin wifin, mutta onneksi en sen varaan ollut jättäytynyt koska se ei enää tänään päivällä oikein pelittänyt. Liikaa muiden käyttöä ja sehän tökkii.

Lähdimme siis kävelemään kohti googlaamaani puhelinkauppaa Los Cristianoksessa. Seikkailumielisesti tietenkään ei suorinta tietä vaan ”mennään nyt tuolta rannan kautta” 🙂

Playa del Camison Teneriffa

Playa del Camison -ranta on hotellimme toiseksi lähin ranta ja sinne vei suora tie. Huomaa kyllä, että tämä paikka (Playa de las Americas) on rakennettu tarkoituksella ja taasen Los Cristianos on vanha kylä.

Rannalla ei moni ihmisiä vielä ollut, Kello oli hieman yli kymmenen aamulla, eikä aurinko vielä edes kovin lämmittänyt. Lähdimme kävelemään rantaa pitkin, erinomaista kävelytietä myöten, joka kuitenkin loppui lahdelman päässä. Muutama nuori turisti oli edellämme ja heidän perässään uskaltauduimme kivikkoiseen louhikkoon kävelemään niemen ympäri, vaikka emme tienneet mitä edessä oli.

kohti Playa de las Vistas-rantaa

Varovasti astellen selvisimme toiselle puolelle, jossa aukeni Playa de las Vistas.

Nyt alkoi jo näyttää oikein kunnon lomakohteelta 🙂 tai sellaiselta kuin olin tämän mielessäni kuvitellutkin kai. Ravintoloiden ja kauppojen reunustamaa rantabulevardia oli kiva kävellä. Tämä ranta on vielä täysin ”accessible” joten kulku oli helppoa myös sähkötuolimopoille, joilla monet turistit näyttivät hurauttelevankin (en saanut kuvattua, menivät sen verran lujaa… se yksi mies, jolla oli koira etukorissa, olisi  kyllä ollut kuvan arvoinen!)

McDonalds löytyi täältäkin

McDonalds löytyi täältäkin

Los Cristianos -rantaa

Los Cristianos -rantaa

 

Jossain vaiheessa suuntasimme kohti varsinaista kylää pois rantabulevardilta. Muutamia pikkukatuja harhailtuamme ja yhdet kahvit/teet ja leivokset nautittuamme löysimme vihdoin hakemani putiikin. Netin hankkiminen ei ollutkaan ihan simppeli juttu, tai no, se oli simppeliä mutta mukaan vartavasten ottamani varapuhelin, Lumia, ei suostunut yhteistoimintaan jne jne. Lopulta netti kuitenkin sitten toimii tabletissani!

30 euron hintaan sain 3 gigaa mobiilinettiä käyttööni 30 pvksi 🙂 Siitä 5 e oli ns liittymismaksu ja varsinainen data 25 e. Katsotaan riittääkö 3 g kuinka pitkälle…

Playa de las Vistas -rannan yllä

Playa de las Vistas -rannan yllä

Takaisinpäin kävelimme hieman suorempaan. Lounasta nautimme Vistas-rannan yllä Sunset Cafessa ja katselimme rannalle ja merelle. Näköjään aika vilkasta laivaliikennettäkin Los Cristianokseen.

 

Tähän mennessä käsitykseni on, että suuri osa turisteista on joko brittejä tai espanjalaisia, seuraavina tulevat pohjoismaalaiset, aika yhtäläisesti taisimme kuulla ruotsia, norjaa sekä suomea, jotain saksankielisiäkin ohi käveli.

Mieli polttelee suunnata tuonne varsinaiselle Americaksen rannalle ennenkuin tulee pimeää. Saa nähdä miten käy.
Ruokaa nyt ainakin on vielä tänään saatava.

Uhkaavia pilviä roikkui rinteillä

Uhkaavia pilviä roikkui rinteillä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.