Rauhaisaa joulua

Rauhallista Joulua

 

 

Turun tuomiokirkon joulukuusi oli juuri saatu pystyyn samana päivänä, kun illalla käväisin Turussa ja kuvasin sen bussia odotellessani.

Tämän kuvan myötä haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa joulua ja mielenkiintoista uutta vuotta!

 

 

 

 

 

 

Olen itse  hitaasti liukunut rauhaisaa joulua kohti.

Mennyt vuosi on ollut aikamoisen kiireinen ja valitettavasti myös stressattua on tullut, vaikka stressiä pyrin välttämään. Varsinkin kesä ja syksy osoittautuivat aika stressaaviksi, ja työteliäiksi. Näin yrittäjänä saa toki syyttää vain itseään. Kaikkia töitähän ei olisi pakko ottaa…

Olen oppinut paljon uutta, sekä itsestäni että muista asioista. Uusia taitoja ja uusia tietoja – ja siitä olen iloinen.

Loppuvuodesta luovuin myös siitä kaikkein eniten stressiä luoneesta projektista. Joskus on osattava luovuttaa, kun tasapaino horjuu. Päätin, että arvostan omaa mielenrauhaani enemmän kuin tasaista rahavirtaa. Ja toisaalta, tunsin että on aika antaa tilaa ajatuksille ja muille projekteille. Tuo kyseinen kun paitsi loi stressiä, myös vei suuren osan resurssejani jatkuvalla syötöllä.

Nyt odotan joulun pyhiä. Kaapit ovat täynnä ruokaa jo hyvissä ajoin. Läheiset ovat lähelläni ja pyhien aikataulut laadittu. Vielä kaksi arkipäivää aikaa hoitaa työlistan asioita ja mahdollisia uusia toimeksiantoja – ja sitten vietämme rauhallista joulua!

Uudet ideat muhivat päässäni ja on mielenkiintoista katsoa kohti uutta vuotta.

WordPress koukuttaa

Olen tässä parin viikon aikana rakennellut uusia WordPress-sivuja parille asiakkaalle sekä myös sitten testaillut uusia juttuja näiden ja muiden omien sivujeni kanssa. On kivaa kehitellä uusia juttuja ja soveltaa vanhoja, ratkaista ongelmia ja tehdä asiakkaalle kivat ja itsepäivitettävät sivut. Siitä sivujen päivittämisestä kun kannattaa todella pitää huolta.

Lue loppuun

Tapaturma ja vakuutus

Harvoin olen ollut niin iloinen vakuutuksesta kuin viime aikoina.  Typerän tapaturman (kaaduin pyörällä) johdosta olin 4 viikkoa sairaslomalla. Näin yksinyrittäjänä se ei ollut mikään helppo asia tai taloudellisesti kannattava, mutta onneksi oli ns pakollisten vakuutusten lisäksi se vapaaehtoinenkin.

YEL turvaa toki, ja onneksi en sinnekään ihan pienintä summaa ole maksanut, mutta tuolla päivärahalla ei verojen jälkeen todellakaan edes katettu kuukauden pakollisia yrityksen menoja. Päivärahaahan sai vain arkipäiviltä ja muutaman päivän karenssin jälkeen.

Olen aikanani ottanut myös vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen kattamaan sekä työ- että vapaa-ajan tapaturmat ja siitä tuo päiväraha tuli kaikilta päiviltä joita sairaslomalle osui. Mikä onkin lähempänä minun työpanostani, sillä ei nuo viikonloput liki aina ole aivan vapaita päiviä.

Tässä toipuessa on kyllä tullut mieleen myös tuon YEL-summan nosto, sillä mikäänhän muu ei korvaa päiväkorvausta jos sairastun vaikka johonkin pitkäaikaiseen tai vakavaan.. Laittaa mietityttämään..

Turvallista ja tervettä kesän alkua toivon itselleni ja muille kanssaihmisille ja -yrittäjille!

Käänne

Aikamoista haipakkaa ollut elämä viime viikot. Työtarjouksia tulee oikein urakalla, ei:n myyminen ei ole hauskaa, mutta yksinyrittäjänä ei aivan moneksi halkea. Harmillista on, että kyselyt usein aina ruuhkaantuvat samalle viikonpäivälle! Seuraavana päivänä muut hommat voivatkin edistyä niin, että rakoja löytyisi pienempien toimeksiantojen tekemiseen. Aikamoista kalenterin ja projektin hallintaa kyllä on vaadittu!

Onko talous siis kääntymässä? Kyselyt tulevat nyt tuolta Euroopasta. Sillä rintamalla on ollut aika hiljaista koko loppusyksy ja talvi, mutta ei enää.
Tämä huhtikuu on aina niin tapahtumarikasta aikaa kaikin puolin, ei pelkästään työasioissa; onneksi pääsiäinen usein osuu kiireaikaan ja suo jonkinlaisen hengähdyksen.
Kesää kohti mennään ja mikä sen hauskempaa!
Tämän kerran vinkkilinkki: Google Apps presentation (youtube-video englanniksi)
Kannattaa ottaa pohdintaa yhtenä ratkaisuna..- itse käytän useita Googlen palveluita, kuten tätä blogialustaakin ja olen tyytyväinen! Google Appsia ei ollut olemassa, kun laitoin systeemini pystyyn, mutta jossain vaiheessa varmasti olisi järkevää siirtyä sinne.