Talvi taittuu

Tänään on aurinkoinen kevätpäivä. Vaikka pelottelevat loppuviikosta taas kylmien ilmamassojen tulevan. Mutta nautimme hetkestä!

Yritän taas aktivoitua tämän oman sivustonikin suhteen. Kaikki kirjoitusaktiviteetit ovat tänä talvena tuntuneet suuntautuvan muihin suuntiin. Sen sijaan olen aika aktiivisesti päivittänyt omaa Instagram-tiliäni eli ladannut sinne kuviani, sekä matkoilta että kotimaasta.

Kevään kunniaksi päivitin etusivulle Instagram-syötteen tuon oman tilini kuvista. Kun juuri sen yhden ja oikean kuvan valitseminen on vaikeaa, niin nytpä niitä on useita, ja päivittyviä.

Instagram tuntuu kasvattavan suosiotaan erittäin nopeasti. Mainontakin siellä on jo mahdollista. En ole vielä itse tai asiakkaideni kautta nähnyt Instagram-mainonnan tehoja, koska se on kokeilematta, mutta mielenkiinnolla seuraan mitä se tulee antamaan.

Valokuvaus on varmasti varsinkin älypuhelinten myötä yleistynyt myös harrastuksena, ja mikäpä mukavampaa kuin myös jakaa kuviaan Instagramin kautta. Kuva kertaa enemmän kuin sanat, sanotaan, ja me suomalaisethan tykkäämme säästellä sanoja, vai kuinka 😀

Muuten, jos et tiedä miten aloittaisit Instagramin kanssa, et keksi oikein mitä kuvia sinne laittaisit, ovat erilaiset haasteet mukava tapa päästä alkuun. Itse löysin tällaisen Photo A Day -kuvahaasteen, joka on kotoisin Australiasta, mutta sen myötä pääseekin sitten katsastamaan elämää maapallon toiselta puolelta myös. Tämä siis, jos seuraa muidenkin postauksia aiheista.

Kevään jatkoja!

 

Tietotekniikan termitalkoot

Olen jo vuosikausia seurannut noita Tietotekniikan termitalkoita. Tekniikan kehittyessä huimaa vauhtia myös kieli kehittyy ja termejä tulee niin että heikompia huimaa.

Useinhan sillä yleensä englanninkieliselle sanalle ei ole mitään käypää vastinetta, eikä sitä heti keksitäkään, vaan ottaa aikansa kunnes kielenkäyttö ja suositukset seuraavat perässä.

Tietotekniikan termitalkoista olen usein tarkistellut, että mikä olisi käypä vastine jollekin vieraskieliselle termille ja usein sieltä on apu löytynytkin.

Tänään tulivat uusimmat suositukset, joista opin  mm. seuraavaa:

#aihetunniste tai #avainsana koostuu näistä: #ristikkomerkki tai #risuaita jonka perässä sana tai muu merkkijono

Kannattaa muuten tutustua muihinkin suositussanoihin (<linkki)

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Tuttu sanonta, joka pätee moneen. Ja toki myös tottakin. Joskus ei tarvita sanoja lainkaan, kuva hoitaa viestin perille. Mutta ei sentään aina.

Kuvan tai kuvien viestiä on hyvä täydentää sopivilla sanoilla, sopivalla tekstillä, joka tukee viestin läpimenoa juuri tarkoitetulla tavalla.

Lue loppuun

Mitä Lainelainen tekee – esimerkkejä

Keräsin tähän muutamia esimerkkejä asiakkuuksista, joita toiminimelläni olen hoitanut. Nimettöminä toistaiseksi, referenssejä saatavilla tarvittaessa.

Matkailualan yritys

Uusien kotisivujen suunnittelu yhdessä yhteistyökumppanin kanssa. Sivujen sisältötuotanto ja jatkuva päivitys, ns. webmaster. Yrityksen Facebook-sivujen ylläpito ja päivitys. Mainosmateriaalin tuotanto yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Asiakas- ja markkinointiviestintäsisällöt. CRM-järjestelmän hankinta ja käyttöönotto. Tekninen ja markkinoinnillinen tuki ja konsultointi. Asiakastyytyväisyyskysely. Hakukonemainonta.

Metallialan yritys

Suunnittelimme yhdessä asiakkaan kanssa yritykselle uudet kotisivut. Graafisen ja teknisen toteutuksen hoiti yhteistyökumppanini,  itse yhdessä asiakkaan kanssa vastasimme sisällöstä. Sivut ovat monikieliset, hoidin tekstien käännökset yhteistyökumppaniverkostoni avulla. Sivuston ylläpito ja päivitys sivujen julkaisun jälkeen. Konsultointi ja avustus markkinointimateriaalien tuotannossa. Tekninen tuki.

Puutarha-alan yritys

Kotisivujen toteutus asiakkaan toiveiden mukaan. Keveät, huokeat ja asiakkaan itse päivitettävissä olevat sivut. Konsultointi julkaisun jälkeen.

Terveydenhoitoalan yritys

Kotisivujen suunnittelu ja toteutus. Ylläpito ja päivitys. Myös Facebook-sivun aloitus ja käyttökoulutus.

Facebook Community Management

Kansainvälisen brändin suomenkielisten Facebook-sivujen hallinnointi

Useita kotimaisia ja ulkomaisia asiakkaita: käännökset ja oikoluku

Koulutus- ja projektiyhteistyötä IT-/sovellusalan yritys.

 

 

Muutoksia luvassa

Olen siirtämässä lainelainen.com -domainin toiseen webbihotelliin ja sen myötä myös sitten eriytän lainelainen.com ja matkalainen.com -sivustoni.

Matkalainen tulee nimensä mukaan keskittymään matkailuun ja Lainelainen muuhun toimintaani.

Siksi sivuston ulkonäkö on nyt hieman muutoksen alla.

Aika kätevästi tällä WordPressillä sivut kääntyivät aivan toisennäköiseksi teemaa vaihtamalla.

Palataan asiaan pian!

Syksyisin muutosterkuin, Annamari