Matkan suunnittelu

Matkakuume, matkan odotus ja sen suunnittelu ovat osa kokonaiselämystä. Joskus on toki kiva lähteä matkaan ex tempore, ilman ennakko-odotuksia, ilman isompia suunnitelmia ja katsoa mitä eteen tulee. Mutta varsinkin perheen (=lasten) kanssa matkatessa on hyvä lähteä suunnitelmallisesti. Lapsilla on sitä paitsi suunnaton tarve tietää mitä tehdään ja tulee tapahtumaan. Kai se luo turvallisuutta. Lue loppuun

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Tuttu sanonta, joka pätee moneen. Ja toki myös tottakin. Joskus ei tarvita sanoja lainkaan, kuva hoitaa viestin perille. Mutta ei sentään aina.

Kuvan tai kuvien viestiä on hyvä täydentää sopivilla sanoilla, sopivalla tekstillä, joka tukee viestin läpimenoa juuri tarkoitetulla tavalla.

Lue loppuun

Mitä Lainelainen tekee – esimerkkejä

Keräsin tähän muutamia esimerkkejä asiakkuuksista, joita toiminimelläni olen hoitanut. Nimettöminä toistaiseksi, referenssejä saatavilla tarvittaessa.

Matkailualan yritys

Uusien kotisivujen suunnittelu yhdessä yhteistyökumppanin kanssa. Sivujen sisältötuotanto ja jatkuva päivitys, ns. webmaster. Yrityksen Facebook-sivujen ylläpito ja päivitys. Mainosmateriaalin tuotanto yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Asiakas- ja markkinointiviestintäsisällöt. CRM-järjestelmän hankinta ja käyttöönotto. Tekninen ja markkinoinnillinen tuki ja konsultointi. Asiakastyytyväisyyskysely. Hakukonemainonta.

Metallialan yritys

Suunnittelimme yhdessä asiakkaan kanssa yritykselle uudet kotisivut. Graafisen ja teknisen toteutuksen hoiti yhteistyökumppanini,  itse yhdessä asiakkaan kanssa vastasimme sisällöstä. Sivut ovat monikieliset, hoidin tekstien käännökset yhteistyökumppaniverkostoni avulla. Sivuston ylläpito ja päivitys sivujen julkaisun jälkeen. Konsultointi ja avustus markkinointimateriaalien tuotannossa. Tekninen tuki.

Puutarha-alan yritys

Kotisivujen toteutus asiakkaan toiveiden mukaan. Keveät, huokeat ja asiakkaan itse päivitettävissä olevat sivut. Konsultointi julkaisun jälkeen.

Terveydenhoitoalan yritys

Kotisivujen suunnittelu ja toteutus. Ylläpito ja päivitys. Myös Facebook-sivun aloitus ja käyttökoulutus.

Facebook Community Management

Kansainvälisen brändin suomenkielisten Facebook-sivujen hallinnointi

Useita kotimaisia ja ulkomaisia asiakkaita: käännökset ja oikoluku

Koulutus- ja projektiyhteistyötä IT-/sovellusalan yritys.

 

 

Ulkonäkökysymyksiä

Domainit on vihdoin eriytetty ja sitten pitäisi keksiä vielä miltä nämä eri saitit näyttävät. Tällä hetkellä molemmissa vain ihan peruswordpresspohjaa. Toisaalta tykkään yksinkertaisesta ja selkeästä, mutta ainakin tuonne matkailusivustolle voisin kehitellä jotain näyttävämpää, kuvien kera jne.

Olen kartoittanut erilaisia gallerialisäosia, niitä on pilvin pimein.. Ja osa toimii paremmin ja helpommin kuin toiset.

Onneksi nyt olen saanut logon yritykselleni (kiitos luovasta avusta <3) ja valokuvauskin on suoritettu (Kaarinan Yrittäjien banneria varten, josta sain kuvan muuhunkin käyttöön), jotta on myös oma naama edustavasti esillä.  Kiitos kuvaajalle: Kuvauksen tarjosi Pohjoinen Ikkuna, valokuvaaja Timo Mäkipää. Tekstejäkin on tässä vuoden aikana kirjoiteltu. Nyt vain tarvitsee kehittää ne raamit näille osasille.